Data-analyytikko

Data-analyytikko analysoi asiakaskunnasta kerättyä tietoa ja kehittää tietojen perusteella ihmisten kaipaamia palveluja. Data-analyytikon työn perusteella tuotteita ja markkinointia voidaan kohdistaa juuri oikealle asiakaskunnalle.

Vakuutusmatemaatikko

Vakuutusmatemaatikko laskee, millä todennäköisyydellä erilaisia vahinkoja tai muita korvattavia tapahtumia sattuu ja millaiset korvaukset niistä keskimäärin tulee. Niiden laskutoimitusten perusteella muodostuu vakuutuksen hinta.

Riskipäällikkö

Riskipäällikkö kartoittaa esimerkiksi yritysasiakkaiden liiketoimintaan liittyviä riskejä ja auttaa asiakkaita varautumaan riskeihin järkevästi oikeanlaisin toimenpitein ja vakuutuksin.

Palvelumuotoilija

Palvelumuotoilija tekee ihmisille tarjotuista palveluista – esimerkiksi verkkopankista, sijoituspalvelusta tai matkavakuutuksen ostopalvelusta – parempia, hyödyllisempiä ja helpompia käyttää. Ammatti yhdistää liiketoiminnan, markkinoinnin, palvelukehityksen ja muotoilun osaamista.

Salkunhoitaja

Salkunhoitaja hallinnoi erilaisista arvopapereista koostuvaa portfoliota eli tuttavallisemmin salkkua. Esimerkiksi pankkien tarjoamat sijoitusrahastot ovat tällaisia salkkuja. Salkunhoitajan tehtävänä on maksimoida salkkunsa arvo, mikä vaatii jatkuvaa markkinoiden seuraamista ja nopeaa reagointia muuttuviin tilanteisiin.

IT-projektipäällikkö

Lukuisat digitaalisten palveluiden kehitysprojektit tarvitsevat onnistuakseen sen, joka pitelee lankoja käsissään ja hallitsee kokonaisuuden.

Ekonomisti

Ekonomistin työ muodostuu markkinoiden ja erilaisten sijoituskohteiden kehityksen analysoinnista. Hänen laatimiensa analyysien pohjalta yritykset ja yksityishenkilöt voivat paremmin tehdä tulevaisuuteen liittyviä taloudellisia päätöksiä.

Työhyvinvointiasiantuntija

Työeläkeyhtiöissä työskentelevät työhyvinvointiasiantuntijat neuvovat yrityksiä kehittämään työelämäänsä niin, että ihmiset viihtyisivät ja jaksaisivat tehdä työtään tyytyväisinä pidempään. Tarkoitus on vähentää ennenaikaista eläkkeelle jäämistä.

Rahoitusasiantuntija

Rahoitusasiantuntijan työnä on auttaa yrityksiä ja yksityishenkilöitä rahoitukseen liittyvissä järjestelyissä. Heiltä vaaditaan laajaa tuntemusta rahoitusteorioista, kansantaloudesta ja laskentatoimesta. 

Ohjelmistorobotiikan kehittäjä

Miten työ voitaisiin tehdä nopeammin ja tehokkaammin? Miten tylsiä rutiinitöitä voisi siirtää ihmiskäsistä robotin käsiin? Ohjelmistorobotiikan osaajat ovat alalla erittäin kysyttyä.

Korvauskäsittelijä

Vakuutusyhtiöissä työskentelevät korvauskäsittelijät hoitavat käytännön työn, kun asiakas hakee vakuutuskorvauksia. Korvauskäsittelijä tutkii tapauksen ja soveltaa vakuutusehtoja korvauspäätöstä tehdessään sekä neuvoo asiakkaita.