Etkö päässyt yliopistoon? Tässä toinen tie maisteriksi

maanantaina 25.6.2018

Tagit: opiskelu,

Yliopistoon pääseminen on vaikeaa. Hakijoita on paljon, paikkoja taas vähän. Harva tulee ajatelleeksi, että ovet yliopistoon voivat aueta myös epätavanomaisempien reittien kautta.

Liiketalouden tradenomi on hyvä esimerkki alemman ammattikorkeakoulun tutkinnosta, jolla on mahdollista hakea jatko-opintoihin sekä ylempään ammattikorkeakouluun, että yliopistoon. Yliopistossa tradenomi voi opiskella esimerkiksi laskentatoimea, tietojohtamista ja johtajuutta sekä yritysjuridiikkaa.

Mitä ylempään ammattikorkeakouluun tai yliopistoon pääsemiseen oikein vaaditaan? Jotta voit hakea ylempään ammattikorkeakouluun, on sinulla oltava AMK- tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä työkokemusta omalta alalta vähintään 3 vuotta. Yliopistosta haaveilevan kannattaa panostaa ammattikorkeakoulussa arvosanoihinsa, sillä edellytyksenä on erinomainen koulutodistus sekä opinnäytetyö. Yliopistoon haettaessa myös esimerkiksi GMAT-testi eli Graduate Management Admission Test on useille aloille haettaessa suoritettava päästäkseen sisään. Myös siltaopintoja saattaa tulla.

Minä opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi. Suoritan perusopintoja projektijohtamisen puolella oikeiden yritysten kanssa. Syksyllä siirryn erikoistumaan oikeustradenomin opintoihin. Suunnitelmissa olisi, että heti valmistumisen jälkeen pyrin lukemaan yritysjuridiikkaa suoraan kauppatieteiden maisterin ohjelmaan. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa Helsingissä, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä Turun yliopiston Porin yksikössä on omat valintaryhmät ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille. Olen kiinnostunut työskentelemään finanssialalla, joten sekä tradenomin että kauppatieteiden maisterin tutkinto avaavat minulle monia ovia.

Tulevaisuudessa ammattikorkeakoulupohjalla voi olla monia hyviä puolia, joilla voit erottua muista vastavalmistuneista kauppatieteiden maistereista – onhan sinulla jo kokemusta työelämästä. Joten jos olet hakenut yliopistoon etkä ole päässyt, muista, että unelmien saavuttamisen on monia reittejä!

Sofia Turunen, liiketalouden opiskelija 
Laurea-ammattikorkeakoulu