EtäTET on uusi työelämään tutustumisen muoto, jossa oppilaat ovat mukana etänä. Mukana etäTETissä voi olla mistä päin Suomea tahansa. Se lisää siten eri paikkakunnilla asuvien oppilaiden yhtäläisiä mahdollisuuksia tutustua työelämään kotipaikkakuntaa laajemmin. EtäTET, kuten muukin työelämään tutustuminen, on tarkoitettu 8-ja 9-luokkalaisille sekä lukiolaisille.
EtäTETissä oppilaat saavat tietoa ja kokemuksia finanssialasta sekä sen eri ammateista. Nykyisten koronarajoitusten vuoksi perinteiseen TETiin osallistuminen voi olla hankalaa.
”Finanssialan etäTET-viikko ei ole syntynyt koronan takia, vaan hanketta on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Haluamme tarjota kaikille suomalaisille nuorille mahdollisuuden tutustua yhdenvertaisesti finanssialaan etäyhteyksien välityksellä. Hienoa, että monet finanssialan yritykset ovat lähteneet mukaan tarjoamaan nuorille arvokkaita ensimmäisiä kokemuksia työelämästä”, sanoo Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
Ennen etäTET-viikkoa nuoret ovat saaneet oppimispaketin, jonka avulla he valmistautuvat viikkoon ja tutustuvat työelämä- ja taloustaitoihin. Paketti sisältää lisäksi työkaluja oman osaamisen tunnistamiseen. Nykypäivän työelämätaitoihin kuuluvat olennaisesti myös etäkokoustaidot ja virtuaaliset työkalut. Niidenkin käyttöä harjoitellaan viikon aikana.
”EtäTET-viikon aikana nuoret pääsevät tekemään oikeita työtehtäviä yrityksiin ja ideoimaan tulevaisuuden vastuullista ja moniosaamista vaativaa finanssialaa. Ala tarjoaa monipuolisia tehtäviä monesta eri koulutustaustasta tuleville nuorille, ja tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että alan tulevat osaajat pääsevät tutustumaan finanssialaan jo TET-jakson aikana”, toteaa Finanssiala ry:n kehitysjohtaja Katja Repo.