Jukka Tuominen halusi jo opiskeluaikoina töihin pankkiin - Polku vei pankinjohtajaksi

maanantaina 5.9.2022

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Jukka Tuominen ja vastaan OP Lounaismaalla henkilöasiakasliiketoiminnasta. Tehtäviini kuuluu henkilöasiakasliiketoiminta kokonaisuudessaan; yksityisasiakkaat, varallisuudenhoito ja lakipalvelut. Näiden lisäksi vastaan myös pankin markkinoinnista, tytäryhtiön harjoittamasta kiinteistönvälityksestä sekä toimin toimitusjohtajan sijaisena ja pankin hallituksen sihteerinä. Työhöni kuuluu siis monipuolisesti finanssialan näkökulmia.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Valmistuin aikoinaan ammattikorkeakoulusta tradenomiksi ja sen jälkeen suoritin työn ohessa Jyväskylän yliopistossa eMBA-tutkinnon. Tällä hetkellä opiskelen LUT-yliopistossa kauppatieteiden maisterin tutkintoa. Opiskelen työn ohessa, koska olen pitänyt aina tärkeänä päivittää myös teoriapuolen osaamista. Nykypäivän opiskelumetodeissa on erityisen hyvää ainakin se, että opiskelu on joustavaa. Monia opintoihin liittyviä harjoitustöitäkin pystyy tekemään suoraan omaan organisaatioon ja sitä kautta työ ja opinnot tukevat toisiaan.

Millaisia tehtäviä työhösi kuuluu?

Päivät koostuvat pääosin kokouksista ja tapaamisista. Työssäni on paljon kehittämistä ja yhdessä tapahtuvaa tulevaisuuden rakentamista. Meillä on osana kulttuuria osallistavan johtamisen toimintamalli, joka sisältää paljon keskustelua, avointa dialogia ja yhteisten päämäärien kirkastamista. Teen myös strategista suunnittelua ja analysointia. Tässä työssä ei ole lähes ollenkaan suoria asiakasvastuita, sillä muualta talon sisältä löytyy enemmän spesifiä osaamista kuin kaltaiseltani yleismieheltä. Työnkuvaan ei kuulu kovinkaan paljon matkustamista, mutta aika-ajoin tulee sentään käytyä kollegapankeissa tai Keskusyhteisössä Vallilassa. Meillä on normaalit modernit etätyökäytännöt voimassa, mutta olen itse ollut lähes koko pandemia-ajan konttorilla. Meillä on myös organisaatiossamme sellaisia tehtävärooleja, joissa ei voi toimia etänä. Olenkin kokenut tärkeäksi olla tavoitettavissa myös toimistolla kasvotusten.

Millainen on sinun uratarinasi?

Olin jo opiskeluaikoina Leonia Pankissa sekä Merita Pankissa töissä. Opiskeluiden jälkeen menin armeijaan ja hain kahta työtä, joista sain molemmat. Valitsin tuolloin Osuuspankin ja olen ollut tyytyväinen valintaani. Minulle oli jo opiskeluaikoina selvää, että haluan työskennellä pankkialalla. Aloitin työt palveluneuvojana vuonna 2001 ja se oli siinä mielessä varsin otollinen aika aloittaa työt koska ennen minua ei oltu pitkään aikaan rekrytoitu uutta väkeä. Alalla oli vuosituhannen vaihteessa varmasti tarvetta uusille osaajille ja ajatuksille. Ehdin olla palveluneuvojana noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen minulle tuli jo pienen yksikön vetovastuu. Vuonna 2005 minusta tuli silloisen pankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava pankinjohtaja. Olin varmasti nuorimpia pankinjohtajia koko OP Ryhmässä silloin.

Työurani aikana minuun on luotettu ja minulle on annettu mahdollisuuksia. Olen opiskellut ja kehittänyt itseäni ja halunnut lunastaa minulle tarjotut mahdollisuudet. Ikä on opettanut sen, että itselleen pitää osata olla myös armollinen. Kaikkea ei voi hallita, mutta on tärkeää pitää yllä mielenkiinto oppimiseen ja olla utelias ja kiinnostunut uusista asioista.

Mikä on työssäsi parasta?

Parasta työssäni on hieno työyhteisö. Meillä on erittäin hyvä ja kehittymishaluinen työporukka ja yhteishenki on todella vahva. Olemme lähivuosien aikana tehneet valtavan yhteisen muutosmatkan ja aina ei ole ollut helppoa. Minulla ei koskaan ole sellaista fiilistä, että tulisin töihin, vaan koen tulevani työpaikalle kuin toiseen kotiin. Työ ja vapaa-aika ovat symbioosissa ja tukevat toisiaan.

Mikä teidän työpaikalla on parasta?

Meidän tapamme tehdä asioita on osallistava ja organisaatiomme asiakaslähtöisyys on viritetty korkealle tasolle. Kaikki kehittäminen on sellaista, missä henkilöstö on vahvasti mukana ja organisaatiohierarkia on todella matala. Meillä on paljon aktiviteetteja myös vapaa-ajalla keskenämme.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Tärkein pohja kaikelle on perhe ja siihen liittyvät asiat. Lisäksi soitan myös bilebändissä Wiressä ja yritän pitää itseni fyysisesti hyvässä kunnossa liikkumalla aktiivisesti.