Scrum masterina Nordeassa – kuin kapellimestari tai futisvalmentaja

maanantai 11.5.2020

Pehmiksen syönti ja haastattelun antaminen samanaikaisesti on taitolaji, jonka Otso Laxenius, Nordean Scrum Master, hallitsee ongelmitta. Ei ihme, sillä Otson kokemus erilaisista työtehtävistä pankissa on laajuudessaan vakuuttava: ”Olen tehnyt varmaan 10 eri työtehtävää.” Hän päätyi pankkiin alun perin vahingossa kesätyön kautta, mutta jatkoi sen jälkeen alalla eteenpäin muun muassa pankki- ja sijoitusneuvojana, ”firman someukkona” ja teknisen tiimin vetäjänä, näin muutamia mainitakseni.

Otson nykyinen työnimike, Scrum Master, niin hämärältä kuin se kuulostaakin, tarkoittaa hänen mukaansa käytännössä erilaisten projektien vetämistä ja työstämistä. Kehitystyössä käytetään Agile-nimistä menetelmää, joka on kokeilevampi ja innovatiivisempi tapa viedä läpi projekteja. Otso kertoo olevansa kuin orkesterin kapellimestari tai futisvalmentaja, jonka rooli on käytännössä ihmisten auttaminen eteenpäin vaikeissa tilanteissa. Hän haastaa, kyselee ja sparraa ja johtaa näin ryhmänsä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

”Pankki on välittämisen bisnes, me välitämme rahaa, mutta me välitämme myös asiakkaista”

Vaikka nykyiseen työtehtävään Otso on päätynytkin monien sattumien kautta, ylipäätään pankkialalle hänet veti kuitenkin taloudellisen kiinnostuksen ohella kiinnostus ihmisiin. Se korostuu koko hänen puheessaan ja olemuksessaan: ”Pankki on välittämisen bisnes, me välitämme rahaa, mutta me välitämme myös asiakkaista.” Tietynlainen avuliaisuus, huomaavaisuus ja läsnäolo paistaa hänestä kauas ja se on ollut varmasti yksi hänen menestyksensä avaimista. Otso vinkkaakin, että jos alalle haluaa ja jos haluaa erottua edukseen, kannattaa opiskella käyttäytymistieteitä. Sosiologian ja psykologian osaajille on kuulemma tarvetta.

Tietty koulutus ei kuitenkaan ole hyvän työntekijän määritelmä, vaan Otso pitää tärkeänä sitä, että kunnianhimon lisäksi osaa olla nöyrästi ylpeä sekä haluaa auttaa työkavereita ja asiakkaita parhaansa mukaan. Hän kertoo kuiskaten tuntevansa jopa yhden puusepän ja laivamekaanikon Nordealta. ”Tärkeintä ei ole se, että osaa laskea 1+1, vaan tärkeintä on osata välittää ympärillä olevista ihmisistä”, hän tiivistää hymyillen. Haasteita tulee aina vastaan, kun on tekemisissä ihmisten kanssa, mutta Otson mukaan keskustelemalla ja kysymällä apua pärjää tosi pitkälle: ”Luota toisiin ja luota itseesi, niin selviät mistä vain.”

”Rakkaus ihmisiin, rakkaus tietoon ja innostus molemmista”

Otso on löytänyt viimein paikkansa alalta ja viihtyy hyvin työssään. Alun perin maalta kotoisin olevana hän kertoo, että piti nuorempana pankkeja ”semmoisena mummojen säilytyspaikkana”, mutta huikean monimuotoisuuden ja erilaisten mahdollisuuksien myötä kuva on muuttunut radikaalisti. Erityisesti ihmisten kanssa työskentely ja ne ”siistit hetket, jolloin syttyy lamppuja niin itsellä kuin muilla” tuovat valtavasti positiivista energiaa.

Tämä kaikkien havittelema positiivisuuden resepti näyttää kuitenkin kumpuavan sisältäpäin. ”Rakkaus ihmisiin, rakkaus tietoon ja innostus molemmista” on Otson mukaan kaikki, mitä ihminen tarvitsee menestyäkseen, ja se näkyy myös ulospäin. Kun kysyn Otsolta, minkä arvon tai moton mukaan hän pyrkii työelämässä toimimaan, hän vastaa Michelle Obamaa mukaillen: ”Vastaa pahaan aina hyvällä. Myös jopa äärimmäisyyksiin menevä optimismi avaa mahdollisuuksia, niin työssä kuin elämässäkin. Kuten ‘kyllä se aurinko paistaa talvella Lappiinkin’ – mitä ei siis tapahdu!” Otso nauraa.

Petra Uusikumpu