Uutiset ja materiaalit

 

Materiaaleja Finanssiakatemian tunnettuuden kasvattamiseksi

Finanssiakatemian tunnettuuden kasvattaminen on yksi kuluvan vuoden päätavoitteistamme. Sitä työtä tukemaan olemme jo tehneet kaksi videota ja nyt valmistui pdf-muodossa oleva Finanssiakatemian esittely, jossa muutamalla dialla kerrotaan mistä on kyse. Esittelystä löytyy myös lyhyt versio englanniksi. 

 

 

Finanssiakatemian piirissä käsiteltyjä tutkimuksia ja julkaisuja

Finanssiakatemian gaalassa vuonna 2018 esitettyihin videoihin koulutuksen ja työelämän välisestä suhteesta ja itse gaalataltiointiin pääset alla olevan Youtube-soittolistan kautta.