Kehityspäällikkö Otso: ”Lapsuuteni ainoa hiihtokokeilu loppui lyhyeen”

tiistaina 24.11.2020

”Opiskelin kaupallista alaa ammattikorkeakoulussa. Kun tuli harjoittelun aika, tein sen Nordeassa, koska se maksoi harjoittelijoille palkkaa – toisin kuin moni muu. Jatkoin kesätöissä, ja sillä tiellä olen yhä. Tehtävästä riippumatta minua motivoi erinomainen asiakaskokemus. Olen alalla, joka vaikuttaa aivan kaikkien elämään."

"Olen ehtinyt työskennellä perinteisessä pankkikonttorissa, tuottaa etäpalveluita, tarjota sijoitusneuvontaa ja kehittää toimintaamme sosiaalisessa mediassa. Nyt kehitän digitaalisia palveluita.

Olen saanut oppia jatkuvasti uutta pankkiliiketoiminnasta, johtamisesta ja työtavoista sekä tekniikasta ja koodaamisestakin. Autan koodareita onnistumaan luomalla puitteet ja poistamalla heidän työtään haittaavia esteitä, kuten teknisiä rajoitteita. Ne haastavat tällaista myyntiä rakastavaa bisnesmiestä.

Minulle on tärkeää, että tuotan yritykselle lisäarvoa, mutta minulla on odotuksia myös yrityksen suhteen. Haluan työskennellä yrityksessä, jonka arvot voin allekirjoittaa ja jossa voin olla oma itseni. Haluan olla työssäni nöyrä, mutta ylpeästi.

Tulevaisuutta on yhä vaikeampi ennustaa, ja varaudun siihen olemalla kiinnostunut ympäristöstäni ja oppimalla uutta. Tällä hetkellä harjoittelen maksiminopeuden sijaan optimaalista vauhtia, johon tarvitaan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Siihen kuuluu myös uusien taitojen oppimista ja lepoa. Ilman niitä matka loppuu lyhyeen, kuten lapsuuteni ainoassa hiihtokokeilussa kävi. Se kesti kymmenen metriä.”

Otso Z. Laxenius, kehityspäällikkö, Nordea

Lue lisää Monenlaisia DUUNEJA monenlaisille OSAAJILLE -teemakampanjastamme