Kesätyöntekijöiden arvio: Finanssityönantajat mitalisijoilla Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa

tiistaina 13.10.2020

Työeläkeyhtiöt Varma ja Elo sekä vakuutusyhtiö LähiTapiola ovat menestyneet hyvin Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kilpailussa, jossa kesätyöntekijöiden antamat arviot työnantajistaan ratkaisevat. Suurten yritysten sarjassa Varma korjasi voiton ja Elo neljännen sijan, 1000Plus-sarjassa LähiTapiola oli kakkonen.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 114 kesätyönantajaa, joille kertyi 6404 kesätyöntekijöiden antamaa arviota. Oman sarjansa voittanutta työeläkeyhtiö Varmaa arvioitiin näin:

"Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman kesätyöntekijät ovat todella viihtyneet kesätyössään. Kokonaistyytyväisyys sekä myös suositteluhalukkuus arvioidaan sarjan parhaaksi. Kesätyön osa-alueista kolme, työhakuvaihe, perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus yltävät TOP3 tulokseen ja työtehtävien mielekkyys sijalle 4."

Vuoden kesätyöntekijänä palkittiin DanskeBankissa työskennellyt Bettina Kekäläinen.

Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan enemmän ja parempia kesätyökokemuksia 14–29-vuotiaille nuorille. Tänä vuonna kampanjassa oli mukana 567 työnantajaa.

Finanssialan yhtiöt kykenivät tarjoamaan tänä vuonna kesätyöpaikkoja lähes normaaliin tapaan koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta.  

Lisätietoja: Kesaduuni.org: Kesätyöntekijät antoivat äänensä kuulua: vuoden 2020 vastuullisimmat kesätyönantajat ovat nyt selvillä