EtäFIT tarjosi opettajille mahdollisuuden kurkistaa finanssialan yritysten arkeen ja ajankohtaisiin teemoihin

maanantaina 16.5.2022

Opettajille suunnattu etäFIT-tapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Kesän kynnyksellä 10.–12.5. järjestetyssä tapahtumassa opettajat pääsivät päivittämään osaamistaan finanssialan osaamistarpeista kuuden finanssialan yrityksen johdolla.

”EtäFIT-tilaisuuksissa opettajat saavat tilaisuuden kuulla suoraan yhtiöiltä, millaista työ finanssialalla on ja millaista osaamista alalla tarvitaan nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa”, sanoo Finanssiala ry:n kehitysjohtaja Katja Repo.

Kolmen päivän aikana kuultiin alalle ajankohtaisista teemoista. Vastuullisesta sijoittamisesta ja kestävästä rahoituksesta kertoivat Handelsbanken ja Danske Bank. Tekoälyn ja datan hyödyntämiseen finanssialalla tutustuttiin Fennian ja OP:n johdolla ja finanssialan työllistymismahdollisuuksista ja urapoluista kuultiin Nordealta ja Varmalta.

EtäFITiin osallistunut Hämeen ammattikorkeakoulussa taloushallinnon lehtorina sekä harjoitteluvastaavana työskentelevä Sanna Kuisma kertoo, että eri teemoista sai paljon ajankohtaista tietoa ja finanssialan työllistymismahdollisuuksia käsittelevät puheenvuorot tarjosivat erityisesti harjoitteluvastaavalle hyödyllisiä vinkkejä kerrottavaksi opiskelijoille.

”Työllistymismahdollisuuksista ja urapoluista oli mielenkiintoista kuulla, koska opiskelijat paljon kysyvät, millaisia ominaisuuksia heillä pitäisi olla”, Kuisma kertoo.

Finanssiakatemiaan kuuluvan etäFITin taustalla on ajatus oppilaitosten ja finanssialan työnantajien yhteistyön tiivistämisestä muun muassa verkostojen ja uusien kontaktien sekä ajankohtaisen tiedon vaihtamisen kautta. Eri oppilaitosten sekä alan yhtiöiden tekemän yhteistyön merkitys on suuri, sillä se sujuvoittaa valmistuvien opiskelijoiden siirtymistä työelämään: tätä kautta voittavat niin valmistuneet kuin alan yhtiötkin.  

”Teemme laajasti yhteistyötä työelämän kanssa ja on erityisen tärkeää saada näkemystä monista eri yhtiöistä. Monet etäFITissä esiin tulleet asiat olivat itselle tuttuja, mutta on aina hyvä kuulla asiat muiden sanoittamina, jotta niistä voi oppia vielä lisää”, Kuisma toteaa.

 

Finanssiakatemia on yhteistyöverkosto, joka yhdistää alan työnantajat ja oppilaitokset. Finanssiakatemiassa jaetaan tietoa ja osaamista verkoston sisällä. Tavoitteena on lisätä työelämän ja oppilaitosten välistä yhteistyötä siten, että työelämän tarpeet huomioidaan oppilaitosten opetuksessa. Tavoitteena on myös kehittää työnantajakuvaa.