Koulutuspolut – Miten opiskella finanssialalle?

Finanssialalla työskentelee moninainen joukko eri teemojen asiantuntijoita, eikä alalle ole olemassa yhtä ja ainoaa koulutusta. Eri tehtävissä tarvitaan erilaista osaamista.
Hyviä pohjakoulutuksia alan tehtäviin antavat esimerkiksi kaupallisen alan opinnot, juridiikka, teknologiakoulutus, matematiikan opinnot sekä palvelu-, matkailu- ja ravintola-alan opinnot.
Digitalisoituva finanssiala tarvitsee erityisen paljon IT-alan osaamista. Matkailu- ja ravintola-alan osaajien kyvyt asiakaspalvelussa ovat arvostettuja finanssialalla. Matematiikan opinnot taas luovat hyvän pohjan esimerkiksi vakuutus- ja rahoitustehtävissä työskentelyyn. Lakiosaamisen tarvetta alalla on ollut aina, mutta erityisesti pankkialan lisääntynyt sääntely on nostanut juridisten osaajien tarvetta.
Finanssialan opinnot sisältävät usein laaja-alaisia liiketalouden opintoja. Suoraan alalle voi erikoistua osana merkonomin (2–3 vuotta), tradenomin (3,5 vuotta) tai kauppatieteiden maisterin (5 vuotta) tutkintoa.
Liiketoiminnan perustutkinto – merkonomi
Liiketoiminnan perustutkinnon suorittanut saa opinnoistaan laaja-alaista perusosaamista liiketoiminnan kokonaisuudesta ja erikoistuvampaa osaamista opiskelijan henkilökohtaisten valintojen mukaisesti. Tutkinto tuottaa hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, tietoteknistä osaamista ja kykyä toimia digitaalisessa toimintaympäristössä. Koulutus on lähtökohtaisesti laajuudeltaan kolmivuotinen (180 op).
Finanssialan tehtäviin voi lähteä suuntautumaan heti peruskoulun jälkeen opiskelemalla liiketoiminnan perustutkinnon. Tutkintonimike on tällöin merkonomi. Merkonomiksi johtavaa koulutusta tarjotaan useissa ammatillisissa toisen asteen oppilaitoksissa.
Ammattiosaamista hankitaan opintojen aikana runsaasti oppimalla työpaikoilla. Tutkinto tai yksittäisiä tutkinnon osia voidaan suorittaa myös oppisopimuksena. Kaikilla liiketoiminnan perustutkinnon suorittaneella on jatko-opinto-oikeus kaikilla koulutusasteilla.
Tutkintoon sisältyvät pakolliset tutkinnon osat Liiketoimintaympäristössä toimiminen (25 osaamispistettä) sekä Asiakaspalvelu (15 osaamispistettä). Lisäksi opiskelija valitsee valinnaisia tutkinnon osia siten, että tutkinnon laajuus 180 osaamispistettä täyttyy.
Liiketoiminnan perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi suuntautua erityisesti finanssialalle sisällyttämällä opintoihinsa monipuolisesti erilaisia finanssialaan liittyviä tutkinnon osia. Sellaisia ovat esimerkiksi finanssipalvelut, asiakkuuksien hoitaminen, palvelumuotoilu tai projekteissa toimiminen.
Tutkintoon voidaan sisällyttää osia myös ammattitutkinnoista, erikoisammattitutkinnoista tai ammattikorkeakoulusta.
Ammattikorkeakoulu – tradenomi
Ammattikorkeakouluissa finanssialalle suoraan valmentavat koulutukset löytyvät liiketalouden opinnoista. Liiketaloutta opiskelemalla tutkintonimikkeeksi tulee tradenomi. Liiketaloutta voi opiskella lähes kaikissa Suomen ammattikorkeakouluissa. Joidenkin ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusohjelmissa on mahdollista keskittyä finanssialaan toisia enemmän.
Finanssialan suuntautumisopinnot ovat usein yhteydessä laskentatoimen ja rahoituksen taikka myynnin suuntautumisopintoihin. Koulutuksen on tarkoitus valmistaa alan asiantuntija- ja esimiestehtäviin.
Opintoihin kuuluu liiketoimintaosaamisen perusteita, taloushallinnan ja rahoituksen perusteita, myyntityötä, henkilöstöosaamista, markkinointia, juridista osaamista ja finanssialan asiantuntijatehtäviin valmentamista.
Tradenomitutkinto on laajuudeltaan 210 opintopistettä. Ajallisesti tämä vastaa noin 3,5 vuoden opintoja. Opinnot tehdään työelämälähtöisesti. Opintoihin kuuluu olennaisena osana työharjoittelu.
Joissakin ammattikorkeakouluissa on finanssialalle suuntaavia erillisiä liiketalouden opintojen alaisia koulutusohjelmia, joiden sisällöt poikkeavat jonkin verran toisistaan.
Pohjakoulutusvaatimuksena liiketalouden opintoihin ammattikorkeakoulussa on jonkin toisen asteen koulutuksen suorittaminen. Tradenomitutkinnon jälkeen on mahdollista jatkaa opintoja esimerkiksi kauppatieteellisen alan maisteriohjelmissa.
Yliopisto – maisteri
Yliopistotasolla finanssiliiketoiminnan ytimeen suuntaavat kauppatieteen maisterin opinnot. Kauppatieteitä voi opiskella lähes kaikissa Suomen yliopistoissa. Yliopistossa kauppatieteen opinnot voi aloittaa suoraan jonkin toisen asteen koulutuksen suoritettuaan tai sitten hypätä suoraan opintojen loppupäähän maisteriohjelmiin, mikäli taustalla on jo alempi tai ylempi korkeakoulututkinto.
Kauppatieteet jakautuvat useisiin pääaineisiin, joista yleisiä ovat erityisesti rahoitus, laskentatoimi, johtaminen, taloustiede ja markkinointi. Tampereen yliopistossa tarjolla on vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunta, joka on Suomessa ainoa laatuaan. Sen opinnot ovat voimakkaasti finanssialaa tukevia.
Kauppatieteen yliopisto-opinnot jakautuvat kauppatieteen kandidaatin tutkintoon (KTK) ja kauppatieteen maisterin (KTM) tutkintoon. Kandidaatin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto ja rinnastettavissa ammattikorkeakoulututkintoon. Laajuudeltaan se on 180 opintopistettä, vaatii noin kolmen vuoden opiskelun. Maisteriopinnot ovat laajuudeltaan 120 opintopistettä, eli noin kahden vuoden mittaiset. Käytännössä valmistumisajat ovat yksilöllisiä.
Kauppatieteissä voi myös suorittaa akateemisia jatko-opintoja ja kouluttautua kauppatieteen lisensiaatiksi tai tohtoriksi.
Opinnoissa voi hypätä suoraan maisterivaiheeseen, mikäli taustalla on joko alempi yliopistotutkinto tai alempi tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Lisäksi pohjalle tarvitaan tietty määrä maisteriohjelman kannalta soveltuvia kauppatieteellisiä opintoja.
Kauppatieteen opinnot valmistavat finanssialan asiantuntija- ja esimiestehtäviin.
Kauppatieteitä voi opiskella useassa suomalaisessa yliopistossa. FinanssiAkatemian kumppaneista koulutusta tarjoavat:
Opintoja tarjolla myös Oulun yliopistossa ja Åbo Akademissa, jotka eivät ole FinanssiAkatemian kumppaneita.