Finanssialan tulevaisuuden näkymät

Muuttuvan toimintaympäristön myötä finanssialalla on tapahtunut suuria muutoksia. Megatrendit, kuten ilmastonmuutos, digitalisaatio ja globalisaatio, vaikuttavat pankkien ja vakuutusyhtiöiden toimintaan Suomessakin. Maksuliikkeestä ja finanssitoiminnasta tulee yhä kansainvälisempää. Ilmastonmuutoksen myötä mahdollisesti lisääntyvät ympäristötuhot aiheuttavat vakuutusyhtiöille kustannuksia. Muutokset yhteiskunnassa, väestörakenteessa ja kuluttajakäyttäytymisessä vaikuttavat finanssialan asiakaskuntaan, henkilöstöön ja palveluihin. Finanssikriisin vaikutukset euroalueen talouteen ja pankkitoimintaan ovat mittavat, koska sääntely muuttui niiden seurauksena.

Suomessa trendinä voidaan pitää myös kansalaisten halua varautumiseen ja riskienhallintaan muun muassa oman tai läheisen sairastumisen osalta. Finanssiala ry:n tilastojen mukaan sairauskuluvakuutusten määrä jatkoi maltillista kasvua vuonna 2024. Sairauskuluvakuutus mahdollistaa nopean hoitoon pääsyn omavalintaiseen tai vakuutusyhtiön suosittelemaan hoitolaitokseen. Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon perustana on julkisesti rahoitettu järjestelmä, jota yksityiset palvelut ja vakuutukset täydentävät. 

Teknologian kehitys

Kehittyvä teknologia muuttaa finanssialaa monin tavoin: yritysten toiminta ja työkalut kehittyvät ja uudenlaiset verkkopalvelut tulevat mahdollisiksi. Perinteisten palveluiden rinnalle tulee luoda uusien teknologiayritysten tarpeisiin sopivia ratkaisuja.

Palveluiden siirtyminen verkkoon sekä informaatiotulvan käsittelyn kehittyminen mahdollistavat yhä suurempien tietomäärien keräämisen ja hyödyntämisen, jolloin asiakkaiden käyttäytymisestä ja tarpeista saadaan entistä tarkempi kuva. Edellytyksenä tälle on luonnollisesti asiakkaiden kokema hyöty palveluissa ja hinnoittelussa sekä heidän luottamuksensa tietojen käyttämisen tarpeellisuudesta. Nämä muutokset aiheuttavat vaatimuksia yritysten tietohallinnolle ja erityisesti tietoturvalle. Tiedon laajamittainen hyödyntäminen vaatii yrityksiltä myös merkittäviä investointeja.

Mobiiliteknologia ja mobiliteetti mahdollistavat pankkipalveluiden riippumattomuuden ajasta ja paikasta. Palveluita voidaan tuottaa erilaisissa verkostoissa. Vuorovaikutteisuus ja sosiaalinen media ovat myös osa alan toimintaa. Teknologian ja palveluiden innovaatiot voivat nostaa ja ovat nostaneet jo alalle uusia toimijoita perinteisten finanssitalojen rinnalle.

Verkossa toimivien yritysten määrän kasvaminen edellyttää finanssialan työntekijöiltä ymmärrystä aineettoman liiketoiminnan tarpeista. Uudet IT-alan yritykset tarvitsevat hyvin erilaisia maksuliikkeen, rahoituksen ja vakuuttamisen palveluita kuin esimerkiksi perinteiset teollisuusyritykset.