Tili on maksuliikenteen perusta
Tili on kaiken maksuliikenteen perusta. Kuluttajien käyttötilit on tarkoitettu päivittäisten juoksevien maksujen hoitoon, eivätkä pankit maksa tavallisesti käyttelytileille paljoa korkoa. Käyttelytiliin liitetään asiakkaan tarvitsemat palvelut päivittäisasioinnin sujuvaan hoitamiseen, kuten verkkopankki, kortit ja maksamisen palvelut. Myös luotto-ominaisuus on mahdollista liittää käyttelytiliin. Tilanteissa, jossa käyttelytilille kertyy enemmän varoja, siirretään niitä tavallisesti säästämiseen tarkoitetuille tuottavammille tileille tai muihin sijoitusmuotoihin.
Tilin avaaminen
Pankkitilin voi avata joko fyysisesti menemällä pankin konttoriin tai hakemalla tiliä verkossa pankin verkkosivuston kautta. Tilin avaamiseen tarvitaan aina henkilötodistus, jonka avulla pankki tunnistaa asiakkaansa. Pankilla on tarvittaessa oikeus tarkistaa asiakkaan luottotiedot. Tiliä avattaessa pankki selvittää mihin käyttötarkoitukseen tili avataan ja mitä muita palveluja asiakas tarvitsee. Tili avataan useimmiten henkilökohtaiseksi, mutta tilin omistaja voi antaa oikeudet myös toiselle henkilölle tilin käyttöön. Käyttöoikeuden haltija voi nostaa omistajan tililtä varoja ja maksaa tililtä laskuja. Alaikäiselle lapselle edunvalvojat avaavat tilin yhdessä ja sopivat tilin käyttötavoista.
Hakemusta varten pankki pyytää sinua tunnistamaan itsesi. Verkkopankissa tämä voi tapahtua lähettämällä kuvan passistasi tai ajokortistasi tai käyttämällä verkkopankkitunnistautumista.
Kortit
Suomessa myönnettävissä maksukorteissa on EMV-siru ja korteilla on voitava maksaa myös Suomen rajojen ulkopuolella (vähintään SEPA-alueella). Kortin tiedot luetaan sirulta ja maksu hyväksytään tunnusluvulla. Korteilla voidaan tehdä myös lähimaksuja.
Lähimaksuissa korttia ei syötetä lukijaan vaan kortti viedään maksupäätteen lähelle ja kortin tiedot luetaan radioaaltojen välityksellä. Korttiin liittyvää tunnuslukua ei lähimaksun yhteydessä syötetä. Lähimaksulle on määritetty euromääräinen raja, jonka ylittyessä kortin siru luetaan maksupäätteellä ja maksu hyväksytään tunnuslukua käyttäen. Asiakkaan ei ole pakko käyttää lähimaksua, kortin sirun voi lukea maksupäätteessä ja syöttää tunnusluvun. Lähimaksamisen etuja ovat nopeus ja turvallisuus. Lähiluku ja tunnusluvun poisjäänti nopeuttavat maksutapahtumaa. Turvallisuutta lisää tunnusluvusta luopuminen, jolloin tunnusluvun urkintamahdollisuudet vähenevät. Suurin osa Suomessa käytössä olevista pankkien myöntämistä korteista on pankkitiliin liitettyjä debit-kortteja.
Miksi kortissa on EMV-siru?
- Sirun käytöllä ehkäistään korttien kopiointia ja väärinkäytöksiä.
- Sirun avulla kortinhaltija ja kortti voidaan tunnistaa aiempaa luotettavammin.
- Maksettaessa ei tarvita enää allekirjoitusta.
- Maksu hyväksytään näppäilemällä kortin tunnusluku (PIN).
Kortin tunnusluku on ehdottomasti säilytettävä eri paikassa kuin itse kortti ja naamioitava siten, ettei se ole helposti yhdistettävissä itse korttiin. Paras tapa on koettaa painaa kortin tunnusluku muistiin siten, ettei sitä olisi tarpeen säilyttää lainkaan paperille kirjattuna. Muista suojata korttiisi liittyvä tunnusluku, kun hyväksyt maksuja tunnuslukua käyttäen.
Maksujen välitys
Suomessa maksujen välitykseen käytetään pankkeja. Pankit tarjoavat asiakkailleen useita eri tapoja maksaa laskuja. Tällä hetkellä valtaosa laskuista maksetaan verkko- tai mobiilipankissa. Laskut voi myös hoitaa automaattisesti e-laskulla tai suoramaksulla. Laskuja voidaan maksaa myös esimerkiksi maksupalveluna, konttorissa tai puhelinpalvelussa.
Mobiilimaksaminen
Nykyään on tarjolla useita erilaisia ratkaisuja mobiilimaksamiseen eli palvelujen tai tuotteiden maksamiseen älypuhelimen avulla. Älypuhelimella maksaminen perustuu usein korttimaksamiseen eli kuluttajalla on puhelimessaan sovellus, johon on syötetty yhden tai useamman kortin tiedot. Älypuhelimeen voi olla liitettynä myös mobiililompakko, johon on talletettu käteistä tai jossa on luotto-ominaisuus.
Mobiilimaksaminen voi olla myös rahan siirtoa yksityishenkilöltä toiselle. Tällöin puhutaan ”kaverimaksamisesta”, rahaviesteistä tai P2P-maksamisesta. Yleensä sekä lähettäjän sekä vastaanottajan on oltava kyseisen palvelun käyttäjiä. Maksu löytää perille puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen perusteella.
Lähimaksaminen
Lähimaksuominaisuus tarkoittaa, että voit maksaa ostoksia helposti ja nopeasti viemällä maksukorttisi lähelle maksupäätettä. Korttia ei syötetä maksupäätteeseen eikä näppäillä tunnuslukua (PIN). Lähimaksaminen on mahdollista kaikissa maksupäätteissä, jotka hyväksyvät lähimaksuja. Maksupäätteissä on lähimaksamisesta kertova kaarisymboli. Lähimaksuille on määritetty euromääräinen raja, jonka ylittävistä ostoksista kortin siru on luettava ja tunnusluku syötettävä maksupäätteeseen.
Lähimaksaminen sujuvoittaa asiointia sekä takaa ettei tunnusluku joudu asiattomien haltuun. Isommat ostokset maksetaan edelleen käyttäen korttiin kuuluvaa tunnuslukua. Tunnuslukua pyydetään satunnaisesti lähimaksuissa turvallisuussyistä, joten lähimaksua on turvallista käyttää. Halutessaan kortinhaltija voi maksaa sirulla ja tunnusluvulla.
Erilaisia laskujen maksutapoja
E-lasku
Laskuttaja lähettää e-laskun sähköisesti suoraan verkkopankkiisi. Laskussa ovat kaikki maksamiseen tarvittavat tiedot valmiina, jolloin tilinumeroa, viitenumeroa tai laskun loppusummaa ei tarvitse näppäillä. Pankki maksaa e-laskun eräpäivänä automaattisesti tililtäsi, tai vaihtoehtoisesti voit hyväksyä verkkopankissa jokaisen e-laskun erikseen maksettavaksi. Halutessasi saat pankista ilmoituksen saapuneista e-laskuista joko sähköpostilla tai tekstiviestillä. Paperilaskun muuntaminen e-laskuksi onnistuu helpoiten samalla, kun maksat verkkopankissa paperilaskua. Vaihtamalla laskutusvaihtoehdoksi e-laskun saat paperilaskusi jatkossa e-laskuna.
Suoramaksu
Suoramaksu on tarkoitettu toistuvien laskujen maksamiseen sellaisille kuluttajille, joilla ei ole käytössään verkkopankkia. Annat suoramaksutoimeksiannon pankillesi ja pankki maksaa laskut automaattisesti suoramaksuna laskun eräpäivänä. Laskuttaja lähettää sinulle esimerkiksi postitse laskun, joka sisältää tiedon suoramaksusta, ja kopion laskusta pankkiin sähköisesti osana verkkolaskuaineistoa.
Toistuva maksu
Toistuvassa maksussa maksusuorite siirtyy tililtäsi automaattisesti sovittuna päivänä. Tätä käytetään säännöllisesti toistuviin maksuihin, kuten siirrot säästöön muille tileillesi, yhtiövastikkeeseen tai vuokraan, jos taloyhtiö ei käytä e-laskua.
SEPA-suoraveloitus
Suomessa SEPA-suoraveloitusta käytetään vähän. Muualla Euroopassa palvelu on suositumpi. SEPA-suoraveloitus eroaa merkittävästi kotimaisesta suoraveloituksesta. SEPA- suoraveloituksesta on tehtävä sopimus pankin kanssa. Käyttäessäsi palvelua annat valtakirjan paperilla tai esim. kauppiaan verkkosivuilla suoraan laskuttajalle. Maksu veloitetaan eräpäivänä tililtäsi. Sinulla on oikeus vaatia pankiltasi maksun palautusta 8 viikon ajan maksun veloituksesta. Ilman sopimusta pankkisi kanssa, laskuttajalta saapuvat SEPA-suoraveloituspyynnöt hylätään pankissasi.
Muut maksutavat
Laskuja voi maksaa myös lähettämällä allekirjoitetut tilisiirtolomakkeet postitse maksukuoressa, maksuautomaatilla, puhelinpankissa ja pankin konttorissa. Erilaiset mobiilipalvelut mahdollistavat maksamisen matkapuhelimella verkkopankin kautta.
Verkkokaupan maksutavat
Tilisiirto – maksu veloitetaan saman tien tililtäsi, vuorokauden ympäri. Tilisiirron yhteydessä asiakas tunnistetaan pankin verkkopankkitunnuksilla.
Korttimaksu – suurimmilla korttiohjelmilla on tarjolla palvelu, jolla sekä maksaja että verkkokauppias tunnistetaan ja verkkomaksaminen on näin turvallisempaa.
Verkkopankki – Maksu verkkopankissa on tällä hetkellä yleisin maksutapa Suomessa. Laskun tiedot syötetään verkkopankin maksulomakkeeseen. Saajan tai laskun tiedot voi säilyttää verkkopankissa, jolloin ne ovat käytössä tarvittaessa myöhemmin. Verkkopankkimaksaminen on nopeaa ja helppoa.
Maksamisen turvallisuus
Teknisen kehityksen myötä pankkipalvelut ovat kehittyneet entistä turvallisemmiksi. Pankin asiakkaisiin kohdistuvat erilaiset huijausyritykset ovat kasvussa. Pankin asiakkailta yritetään monin eri tavoin urkkia verkkopankkitunnuksia, maksukortteja tai maksukorttinumeroita ja näihin liittyviä tunnuslukuja sekä muuta luottamuksellista tietoa. Pankin asiakkaalle myöntämät maksukortit ja verkkopankkitunnukset ovat henkilökohtaisia eikä niitä saa luovuttaa muille.

Pankit, poliisi tai kukaan muukaan ei koskaan ota asiakkaisiin yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai muuten kysyäkseen asiakkaalta verkkopankkitunnuksia, tunnuslukuja, luottokorttinumeroita tai muuta luottamuksellista tietoa.
Ohjeita ja vinkkejä huijausten torjuntaan www.huijaamaton.fi -sivustolla
Käteisen käsittely
Tyypillisesti henkilöasiakas nostaa rahaa automaatilta ja tarvitsee harvoin konttorin palveluita käteisasioihin. Käteisen käsittely hoituu nykyään helposti talletusautomaattien, pankkien tai rahahuollon kautta. Yrittäjät vievät pienet käteissummat talletusautomaatteihin, koska kaikki pankit eivät vastaanota käteistä. Suurempien rahamäärien kuljettamiseen asiakkaat käyttävät kuljetus- ja vartiointiliikkeitä, jotka noutavat rahat ja toimittavat ne pankkien yhteisiin rahanlaskentakeskuksiin missä ne lasketaan ja kirjataan asiakkaan pankkitilille.
Yrityksen vastaanottaessa käteistä rahaa säännöllisesti, on rahojen pankkiin toimittamisesta tehtävä erillinen sopimus, joka sisältää laskentapalvelut ja vaihtorahan toimittamisen. Pankit perivät vastaanotetun rahan ja asiakkaalle toimitetun rahan perusteella palvelupalkkion.
Käteinen kaupankassalta
Käteisen rahan nostaminen asiakkaan kortilla kaupankassalta on mahdollista korttiostosten yhteydessä tietyistä kaupoista. Käteisnosto hyväksytään kortin tunnusluvulla.
Käteisnostopalvelu on kauppiaan tarjoama palvelu ja kauppias vastaa siitä, että palvelu toimii. Kauppiaalla on oikeus hinnoitella palvelu, sekä määritellä sen tarkemmat ehdot. Myös pankki voi kortin liikkeellelaskijana asettaa käteisnoston ylärajan ja sitä voidaan tarvittaessa turvallisuussyistä muuttaa.