Yksityisten ihmisten, perheiden ja yritysten elämään ja toimintaan liittyy aina monenlaisia epävarmuus- ja vaaratekijöitä, joita kutsutaan riskeiksi. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa jäsenilleen laajan sosiaaliturvan ja sosiaalivakuutusten suojaverkon. Nämä lakisääteiset turvajärjestelmät eivät kuitenkaan ole kaiken kattavia. Vakuutusyhtiöillä on tärkeä rooli suomalaisen sosiaaliturvan ylläpidossa ja kehittämisessä, sillä suuri osa sosiaaliturvastamme hoidetaan lakisääteisin vakuutuksin. Lakisääteistä turvaa täydentävän vapaaehtoisen vakuutusturvan tarve ja merkitys kasvaa jatkuvasti.
Vakuuttaminen perustuu ”suurten lukujen lakiin”: riski voidaan tasata jakamalla se suuren ryhmän kesken, jolloin se ei vaaranna kenenkään maksukykyä. Kaikki vakuutuksenottajat maksavat vakuutusmaksua ja kertyneet varat voidaan käyttää vahinkojen korvaamiseen.
Vakuutukset turvaavat yritysten toimintaa
Vakuutus on yritykselle keino, jolla sattumanvarainen vahinkomeno voidaan muuntaa jatkuvaksi tasaiseksi vuosikustannukseksi (vuosittainen vakuutusmaksu). Vakuutusturva antaa yrityksille mahdollisuuden toimia myös riskialttiilla toimialoilla ja mahdollistaa yrityksen keskeytyksettömän toiminnan eri riskitilanteissa.
Vakuutusmarkkinoiden rakenne ja vakuutusten tarjoajat
Suomen vakuutusmarkkinat ovat keskittyneet kuten muuallakin Pohjoismaissa. Erillisiä yhtiöitä on monta, koska lain mukaan vahinkovakuutusta ja toisaalta henki- ja eläkevakuutusta ei saa harjoittaa samassa yhtiössä. Käytännössä yhtiöt kuitenkin toimivat usein ryhminä. Lisäksi vakuutusyhdistykset tarjoavat vapaaehtoisia vahinkovakuutuksia. Suomen vakuutusmarkkinoiden rakenteelle on tyypillistä lakisääteisten vakuutusten suuri osuus alan koko maksutulosta.
Vakuutusyhtiöt ovat joko keskinäisiä tai osakeyhtiöitä. Samaan ryhmittymään voi kuulua sekä keskinäisiä että osakeyhtiöitä. Työeläkevakuutuksessa keskinäisyys on vallitseva yhtiömuoto. Vahinkovakuutuksessa ja henkivakuutuksessa osakeyhtiöiden markkinaosuus on yli 50 %.
Keskinäinen yhtiö
Keskinäisyys on vakuutusyhtiöiden yhtiömuoto, jossa vakuutuksenottajat ovat omistajia yrityksessä ja käyttävät siten päätösvaltaa. Periaate on samanlainen kuin osuuskunnissa, joissa jäsenet päättävät yhtiön asioista. Yritykseen voidaan maksaa lisäksi omaa pääomaa, takuupääomaa, jonka maksajat käyttävät myös omistajan valtaa.
Miksi vakuutuksia otetaan
- turvaamaan omaa tai lähiomaisen elämää
- turvaamaan elintasoa
- korvaamaan taloudellisia menetyksiä
- turvaamaan toimeentuloa
- helpottamaan elämää (työttömyys, eläke)
- saamaan parempaa sairaanhoitoa, helpottamaan pääsyä lääkäriin
- säästämiseen parempaa elämää varten (itselle/lapselle)
- lakisääteisten velvoitteiden vuoksi
Vakuuttaminen taloudellisena toimintana ja vakuutusten jakelu
Vakuutustoiminnassa pääasiallisten tulojen ja menojen järjestys poikkeaa muista yrityksistä. Tulot (vakuutusmaksutulot) saadaan ensin ja menot (korvaukset) syntyvät myöhemmin. Toiminnasta syntyy kuitenkin myös palkkoja ja muita toimintakuluja, jotka on osattava ottaa huomioon. Tuotteen hinta on määrättävä etukäteen, eikä satunnaisia vaihteluita korvausmenoissa ole mahdollista arvioida ennalta. Tästä seuraa jaksottamisongelma: maksut ja korvaukset ovat tarpeen kohdistaa oikeisiin vuosiin, ja yhtiöiden tulos selviää viiveellä. Jaksotuskeinona on taseeseen sisältyvä vastuuvelka, joka koostuu vakuutusmaksuvastuusta, korvausvastuusta ja tasoitusmäärästä.
Vakuutusmaksuvastuun, korvausvastuun ja tasoitusmäärän muutokset näkyvät tuloksessa, vastuun määrän lisääntyminen heikentää tulosta. Tasoitusmäärällä saadaan tasattua tuloksen satunnaisia vaihteluita.
Varat sijoitetaan tuottavasti
Vakuutustoiminnassa vastuisiin kertyneet varat sijoitetaan mahdollisimman tuottavasti ja turvaavasti tulevien eläkkeiden ja korvausten maksamista varten. Näin syntyneillä sijoitustoiminnan tuotoilla on tärkeä osuus vakuutusyhtiön tuloksen muodostumisessa. Sijoitusomaisuus ja vakavaraisuus ovat vakuutusyhtiöiden puskureita muun muassa talouden vaihtelujen varalta.
Vakuutusten jakelu
Vakuutusten jakelussa käytetään monenlaisia jakelukanavia:
- Verkkokauppa, sähköinen asiointi (Internet)
- Yhtiöiden puhelinpalvelut
- Päätoimiset tai sivutoimiset myyntihenkilöt eli asiamiehet (myyvät yhden yhtiön tai yhtiöryhmittymän vakuutuksia)
- Usean eri vakuutusyhtiön asiamiehet (esim. autoliikkeet, matkatoimistot)
- Pankit vakuutusyhtiön asiamiehenä
- Yhtiöiden omat konttorit (kotitalousvakuutukset)
- Vakuutusmeklarit (erityisesti yritysvakuutuksissa ja henkilövakuutuksissa)
- Määrätyn tuotteen yhteydessä myyty vakuutus (esim. silmälasivakuutus)
Yksityis- ja sosiaalivakuutukset
Yksityisvakuutus perustuu vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan solmimiin sopimuksiin, joiden sisältöä ei kontrolloida laeilla. Vakuutusyhtiö arvioi, millaisen riskin se voi ottaa kantaakseen. Vakuutuksenottaja taas voi usein valita haluamansa turvan tason. Yksityisvakuutusta harjoittavat yksityiset vakuutuslaitokset.
Sosiaalivakuutus voidaan määritellä julkisen vallan toimenpitein sosiaalisten riskien varalta järjestetyksi vakuutukseksi. Sosiaalisilla riskeillä tarkoitetaan vanhuutta, sairautta (työkyvyttömyyttä), työttömyyttä ja kuolemaa, siis ns. henkilöriskejä. Sosiaalivakuutuksen tavoitteena on kansalaisten toimeentulon turvaaminen silloin, kun mainitut riskit toteutuvat. Sosiaalivakuutukselle on tunnusomaista, että se on saatu aikaan joko lainsäädäntötoimenpitein tai sitä on muutoin edistetty erityisesti julkisen vallan toimenpitein. Tämä edellytys erottaa sen yksityisvakuutuksesta, joka sekin voi peittää osittain samoja riskejä. Sosiaalivakuutusta ovat mm. kansan- ja työeläkkeet, sairausvakuutus, lakisääteinen tapaturmavakuutus ja työttömyysvakuutus.
Suomalaisen vakuutustoiminnan historia
Pohjoismainen vakuutustoiminta alkoi jo reilut kolmesataa vuotta sitten, kun paloapuyhdistykset alkoivat kerätä jäseniltään vuosimaksuja. Kuljetus- ja henkivakuutuksetkin ovat olleet käytössä jo vuosisatoja. Ensimmäinen kotimainen henkivakuutusyhtiö, Kaleva, perustettiin 1874 ja ensimmäinen palovakuutusosakeyhtiö, Fennia vuonna 1888. Tapaturmavakuutus käynnistyi, kun vuoden 1897 laissa säädettiin työnantajan vastuuvelvollisuus työntekijän tapaturmaisesta ruumiinvammasta.
Palo- ja kuljetusvahingot
Palo- ja kuljetusvahingot ovat ensimmäiseksi johtaneet tietoisiin ja harkittuihin yrityksiin järjestää vakuutusturvaa. Skandinavian maakuntalaissa oli jo ristiretkien aikaan määräys paloavusta, tapa on vielä lakiakin vanhempi. Pohjoismaissa syntyi 1700-luvulla keskinäisiä paloapuyhdistyksiä. Sattumien vaikutuksia pyrittiin lieventämään tasaisilla vuosimaksuilla, niiden rahastoimisella sekä osallisten piiriä laajentamalla. Kauppa- ja meriliikenteen turvaamiseksi aloitettiin kuljetusvakuuttaminen. Aluksi oli korvaussopimuksia, joiden pohjalta kehittyivät vakuutusmaksut.
Henkivakuuttaminen
Henkivakuuttamisen juuret löytyvät eurooppalaisista ammattikunnista ja killoista, jotka huolehtivat jo varhain jäsentensä turvallisuudesta muun muassa sairauden, tapaturmien ja kuoleman varalta keskinäisyyden periaatteella. Elinkoron eli elinaikaisen eläkkeen saattoi turvata itselleen esimerkiksi luovuttamalla luostarille maatilansa elinkorkoa vastaan.