Sijoitusasiantuntija Sanna

maanantaina 1.1.2018

Danske Bankin sijoitusasiantuntija Sanna Hartikainen pääsee työssään sukeltamaan asiakkaiden elämään.

Sijoitusasiantuntijana Danske Bankissa toimiva Sanna Hartikainen on liiketalouden tradenomi. Tradenomikoulutustaan hän on täydentänyt APV-sijoituspalvelututkinnolla.

Hartikaisen työpäivät koostuvat 1–1,5 tuntia kestävistä asiakastapaamisista, joita on keskimäärin kolme päivässä. Tapaamisia on yhtä lailla verkon välityksellä kuin kasvokkainkin. Jotta kullekin asiakkaalle parhaiten sopivat ratkaisut löytyisivät, asiakastapaamisissa kartoitetaan asiakkaan kokonaistilanne: "Sukelletaan ihan konkreettisesti sen asiakkaan elämään, elämäntilanteeseen."

 

Työajat sijoitusasiantuntijoilla ovat säännölliset. Työssä kuitenkin joustetaan asiakkaiden mukaan, ja myös iltavuorot ovat mahdollisia.

Hartikainen pitää työnsä parhaana puolena ihmisiä. "Työ on semmoista, että siinä pitää rakastaa ihmisiä." Lisäksi työ edellyttää vahvaa kiinnostusta finanssialaan, ja sitä pitää tehdä sydämellä. Parhaan mahdollisen sijoitusehdotuksen tekeminen onnistuu vain asiakkaan tilanteeseen perinpohjaisesti perehtymällä.

Sijoitusasiantuntijan työ on itsenäistä, mutta nojaa silti muuhun tiimiin. Usein vaikeat ratkaisut löytyvät yhteisvoimin.