Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Mikhael Koufos työskentelee data-analyytikkona Työeläkeyhtiö Ilmarisessa. Videolla Mikhael kertoo koulutuksestaan ja tehtävistään.

”Valmistuin 2018 tilastotieteestä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja olen töiden ohella opiskellut myös Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.”

Koufosin mukaan data-analyytikon työ ei ole pelkkää datan analysointia, vaikka se merkittävässä osassa onkin.

”Teemme esimerkiksi paljon erilaisia raportteja. Itse olen päässyt myös huolehtimaan koko dataputkesta, mikä meillä on. Vastauksia raportteihin tulee erilaisista sovelluksista ja lähteistä. Työni on muun muassa sen määrittämistä ja data engineeringiä, eli sen varmistamista, että data tulee laadukkaasti ja oikein datatauluihin. Itse olen keskittynyt erityisesti asiakaskokemus- ja asiakaspalveludataan ja niihin liittyviin raportteihin.”

Koufosin työssä parasta on monipuolisuus.

”Olen päässyt hyödyntämään oppeja molemmista opintotaustoista. Työ ei ole pelkästään raportointia ja analysointia, mikä on sinänsä tosi kiinnostavaa. Paljon mietitään myös datalähtöisesti liiketoiminnan kanssa, miten asioita kannattaisi seuraavaksi kehittää.

Tämä on todellakin näköalapaikka.”