Uuden kehittämistä liiketoiminnan toiveiden ja lakiuudistusten vaatimusten rajoissa
Kuka olet ja mitä teet työksesi?
Juho Rinne työskentelee työeläkeyhtiö Varmassa IT-asiantuntijana. Videolla Juho kertoo koulutuksestaan ja tehtävistään.
Koulutukseltaan Juho Rinne on diplomi-insinööri. Hän opiskeli tietoliikennetekniikkaa Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa, pääaineenaan akustiikka ja äänen käsittely.
”Työskentelin konsulttifirmassa eläkealan projektissa ja päädyin lopulta Varmaan kesätöihin. Jossain vaiheessa aloin kokea itseni enemmän varmalaiseksi kuin konsultiksi. Kun sopiva työpaikka aukesi, hain ja pääsin lopulta nykyisiin hommiini.”
Rinne toimi pääasiassa määrittelijänä. Tehtävänä on kehittää uutta, käydä läpi liiketoiminnan toiveita tai esimerkiksi pohtia, mitä lakiuudistuksesta seuraa.
”Näistä kaikista muodostan itselleni kuvan, että mistä on kyse. Sitten työstän kehittäjille materiaalin, jonka perustella he toteuttavat suunnitelman.”
Parasta Rinteen työssä ovat vaihtelevat työtehtävät.
”Kun päivän aloittaa, ei pysty sanomaan, että mitä on tänään luvassa. Meillä on suuri järjestelmä, johon liittyy muita järjestelmiä. Aina löytyy jotain uutta, mitä ei ole useankaan vuoden työstämisen aikana tullut huomattua.”