Data-analyytikko Alex Liljebladin työpäivät koostuvat ideoinnista sekä ideoiden teknisestä toteuttamisesta

maanantaina 3.10.2022

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Alex Liljeblad ja työskentelen Danske Bankilla sijoituspuolen data-analyytikkona. Työkseni ihmettelen yhdessä meidän markkinointitiimimme kanssa, että miten saataisiin kehitettyä meidän bisnestämme, asiakkaidemme varallisuutta sekä palveluiden ja asioiden käytettävyyttä. Analysoimme muun muassa keihin asiakkaisiin meidän minkäkin teeman kohdalla kannattaa olla yhteydessä, ettemme lähetä turhia viestejä heille, jotka eivät ole tietyn palvelun tai tuotteen mahdollista kohderyhmää.

Millainen koulutustausta sinulla on?

Olen koulutukseltani mediatekniikan insinööri Metropoliasta. Virallisen tutkinnon lisäksi työssä tulee kehitettyä itseään ja ylläpidettyä osaamista esimerkiksi uusien ohjelmistojen käyttöönoton yhteydessä. Finanssialalta tulee paljon pakollista osattavaa ja muun muassa GDPR:ään sekä rahanpesuun liittyvät asiat ovat tulleet työn kautta tutuiksi.

Millaisia tehtäviä työhösi kuuluu?

Päivä voi alkaa esimerkiksi palaverilla, joka koskee uuden tuotteen lanseeraamista. Palaverissa aletaan miettiä, millaisille asiakkaille me haluamme tuotteen myydä tai tarjota ja ketkä asiakkaat hyötyisivät tuotteesta. Pohdinnan jälkeen alamme tutkia sisäisesti asiakaskantaamme, jotta hahmotamme, kuinka isolle asiakaskunnalle tuotetta luodaan ja mikä on tuleva työmäärä sekä tuotteen lopullinen hyöty. Tarkkailemme myös sitä, missä kanavissa asiakkaamme pyörivät, jotta saamme selvyyttä siihen, millaiset viestit tavoittavat heidät parhaiten. Soitammeko, laitammeko verkkopankissa viestiä vai tavoitammeko heidät sosiaalisen median kautta parhaiten.

Työhöni kuuluu vahvasti myös yrityksen sisäisten työkalujen ja prosessien kehitys. Jos meille tulee käyttöön uusi ohjelmisto tai jos vanhoihin järjestelmiin halutaan tehdä jotain parannuksia, niin suunnittelutyö sekä toteutus ovat usein pöydälläni. 

Millainen on sinun uratarinasi?

Opintojen ohessa tein töitä varastolla, sekä litteroin lääkäreiden saneluita. Ennen valmistumista tein koululle sivustokehitystä ja harjoittelun jatkumona samassa työpaikassa tehtävänä oli kehittää vaatimattomasti Facebookin korvaaja. Asiakastestauksen ja haastatteluiden kautta analysoimme, minkälainen palvelu olisi käyttäjälle paras. Tekeminen oli todella mielekästä, mutta näin jälkikäteen, kun miettii, niin ehkä enemmän kuin kaksi tekijää olisi saattanut olla tarpeen tämän kokoisessa projektissa. Voisin kuitenkin sanoa, että tästä työstä syttyi jonkinlainen kipinä palvelukehittämistä ja asioiden selkeyttämistä kohtaan.

Yhtenä kesänä tulin sitten Danske Bankiin kesätöihin velipojan tiimiä avustamaan johdon tekniseen tukeen. Autoin puhelinjärjestelmien ja puhelinmarkkinointikampanjoiden ylläpitämisessä, jonka jälkeen siirryin markkinointitiimiin ylläpitämään myynnin puhelinjärjestelmää. Pikkuhiljaa sen työn ohella aloin opetella, että miten soittamisen kohderyhmät tehdään ja sitten minusta tuli kohderyhmäanalyytikko. Tämän jälkeen aloimme kehittää soittamisen systeemiä eli pohdimme, miten kohderyhmän löytämisen voisi tehdä fiksummin. Pikkuhiljaa bisnes tuli työtehtäviin mukaan ja nykyään kehitetään myös teknistä puolta.

Tulin periaatteessa finanssialalle alan ulkopuolelta, sillä olin opiskellut eri alaa ja tehnyt eri alan töitä. Minulle tarjoutui mahdollisuus, olin kiinnostunut ja minulla oli aikaa perehtyä uuteen työnteon kautta. Nyt voin jo todeta olevani pankkialan ihmisiä, kun vuodet ovat vierineet ja kokemusta on karttunut. Uteliaisuus ja mielenkiinto ovat kantaneet aika pitkälle.

Mikä on työssäsi parasta?

Työssäni parasta ovat ehdottomasti kollegat, joiden kanssa saan työskennellä. Ilman hyviä kollegoita, tuskin kukaan jaksaisi tehdä töitä. Jos ei jonain päivänä itse jaksa olla jostain asiasta innostunut, niin muiden into ja intohimo siitä, että nyt tehdään tämä asia kunnolla, tarttuu myös itseen. Yhdessä tekemisessä on myös kiva, kun voi auttaa muita. Saan myös tehdä monipuolisesti erilaisia merkityksellisiä tehtäviä ideoinnista tekniseen toteutukseen ja se on tosi kiva. Tuntuu hyvältä, että voi sanoa tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus!

Mikä teidän työpaikalla on parasta ja erityistä?

Ehdottomasti yhteishenki ja ne ihmiset! Tehdessämme projekteja yritämme helpottaa toistemme työtä ja parantaa tekemistä ja sen laatua.

Tiimin sisäisesti yritetään myös työajan ulkopuolella tehdä asioita yhdessä, jotta näkisimme myös niitä persoonia työminän takaa. Omassa työssä on onneksi saanut huomata, etteivät ne kollegat ihan kauheasti muutu vapaa-ajalla, vaan sama hyvä meininki jatkuu.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-aika kuluu pitkälti koirakaverin kanssa koirapuistossa. Välillä myös kuntosalille tai vaihtoehtoisesti juoksulenkille energiaa pursuavan koiran kanssa, joka toimii hyvin ankkurina, koska ei sitä aina itseään saisi motivoitua lenkille. Täytyy myös sanoa, että näin vanhana nörttinä elokuvat, sarjat ja tietokonepelit kiinnostavat.