Työkierto - Hyppyjä ja haistelua tai syvyyksiin sukeltamista

keskiviikkona 2.5.2018

Nordean yrityspankissa tiiminvetäjänä toimiva Helmi-Riitta Meisalo aloitti syksyllä 2016 työkierron, jossa hän työskenteli yhden päivän viikossa Nordean Training & Development -tiimissä. Loput neljä päivää hän teki päätyötään tiiminvetäjänä.

"Tahdoin arkeen virkistystä ja uuden oppimista työn ohessa", Meisalo kertoo syitään hakeutua reiluksi puoleksi vuodeksi työkiertoon kokonaan toiselle osastolle.

Nordean osaamisen kehittämisestä vastaava johtaja Riikka Ristola pitää tärkeänä, että ennen kiertoa pohditaan huolellisesti kiertoon tulevan itsensä ja hänen esimiehensä kanssa, mitä kierrolla tavoitellaan. "Ihmistä ei saa vain työntää työkiertoon ja unohtaa mentaliteetilla 'sinne meni'. Ihmisen on tuotava ammattitaitonsa mukanaan ja vietävä mukanaan uutta osaamista jatkaessaan matkaa", Ristola kertoo.

Pyrähdyksiä tai täyspäiväistä työtä

Nordeassa työkiertoja on järjestetty monella tavalla. Meisalo jatkoi työkierrossa ollessaan vanhan tehtävänsä hoitamista. Työkierrossa voidaan olla myös täysipäiväisesti.

"Mielestäni puoli vuotta on sopiva aika työkierrolle. Siinä ehtii alkuhämmästelyn jälkeen tehdä hommia ja voi oikeasti sanoa oppineensa jotain – tavoitteita voi tietysti olla monenlaisia", Ristola toteaa. Hänen mukaansa vastaanottavalle tiimille on hyväksi, kun välistä tulee joku ulkopuolinen sekoittamaan pakkaa ja kyselemään, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään.

Joskus työkierron tarkoituksena voi olla tutustua useampaan erilaiseen työtehtävään, jotta kokeilija löytäisi juuri itselleen parhaiten sopivan tehtävän. Silloin sopiva tahti voi olla esimerkiksi kuukausi yhdessä työtehtävässä ja sitten vaihto seuraavaan.

Rohkeutta hypätä toiselle toimialalle?

Meisalo oli työkiertonsa aikana rakentamassa valmennuskokonaisuutta Nordeassa työskenteleville toimihenkilöille ja esimiehille. Kyseessä oli Nordean sisäinen koulutuskokonaisuus. Meisalo sanoo oppineensa valmentamaan ihmisiä kasvokkain ja Skypessä ja myös teknisiä taitoja Skypen mahdollisuuksista. "Opin paljon esimiestyöstä, kun olin kerrankin ihan eri roolissa, eli tiimin jäsenenä! Toisesta näkökulmasta katsominen tekee kaikille varmasti todella hyvää." Meisalo toi työkiertotiimiinsä osaamista isojen yritysasiakkaiden palvelemisesta - itse hän oppi eri asiakassegmenttien palvelusta ja henkilöstön valmentamisesta.

Kun työkierto loppui, Meisalo jatkoi varsinaisen työnsä ohella työskentelyä toisessa projektissa. Nyt hän on mukana peruspankkijärjestelmän kehitystyössä päivän verran viikossa.

Riikka Ristola kaipaa työkiertojen hyödyntämiseen rohkeutta. "Vaatii ihmiseltä uskallusta lähteä katsomaan, mitä on oman työtehtävän ulkopuolella tarjolla – jopa oman toimialan ulkopuolella. Minun unelmassani työkiertoa tehtäisiin systemaattisesti muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa. Mehän voisimme finanssialalta lähteä vaikka matkailubisnekseen oppimaan asiakaspalvelua eri kanavissa!"